Pohdiskelua ystävyydestä, rakkaudesta

   












Olemmeko niin oman egomme pauloissa, että kuvittelemme olevamme jotain ainutkertaista. En osaa omalta       kohdaltani erotella, mutta toivon, että  isovanhempana  olen tärkeä ja ainutlaatuinen. Ainakin yritän, koska rakkaus lapsenlapsiani kohtaan on niin lämmintä, kokonaisvaltaista ja pyhää etten soisi minkään sitä loukkaavan tai muuttavan.

Aikuisella on tarve tasavertaiseen rakkauteen , ystävyyteen. On vain hyvin vaikeaa erottaa todellisuutta ja mielikuvaa siitä mikä on tarkoitushakuista ja mikä  puhdasta hallitsemantonta tunnetta. Tiedämme sen omassa sisimmässämme, mutta emme voi koskaan olla varmoja toisesta.   Ei tarvitse olla  velho, huomatakseen, että on joutunutkin vilpillisen teeskennellyn tunteen kohteeksi.  Ei  kukaan voi olla niin vahva, että sellainen suhde kauas kantaisi.
Sääli on sitä joka on uskonut ja luottanut, sääli myös sitä joka lopulta on valinnut väärän tien saadakseen tyydytystä omille odotuksilleen.   Haavoittuuhan siinä, sekä sielu että itseluottamus.
Miten sielujen sympatia syntyy ja kuolee , se on arvoitus,  eikä sitä voi tietää kokematta.

Rakkautta ja ystävyyttä, kaveruutta on niin monenlaista ja monitahoista, että luulen jättäväni tämän analysoinnin nyt tähän, koska loppua ei tänä yönä ihan heti tulisi. Kunhna kirjoittelin, ehkä osin omasta kokemuksesta, ehkä vain halusin tuoda ajatuksiani esille ??

Tänään on ihmissuhteista ja elämäntaidosta ollut FB:ssä ja jopa TW:ssä erityisen paljon postauksia. Mielenkiintoista, onko niin että tämä vuodenaika saa meiidät ajattelemaan syntyjä syviä. Niin se varmaan onkin koska pimeys on esim masennusta sairastaville vaikeaa .
Sytytetään kynttilät ja kirkasvalolamput ja ledit ja kattokruunut ja pohdiskellaan asioita hyvällä valoisalla mielellä.



SeijaAnitaKaipio
09.11.2015

.